Parhaat olutkaupat netissä

Olut, kalja, bisse, ohrapirtelö, keppana… rakkaalla lapsella on monta nimeä. On oluissa myös toki paljon erojakin ja ne vasta vaihtelevatkin pilvin pimein. Olutta on nykyään helppo tilata netistä suoraan kotiovellesi. Tältä sivulta löydät parhaat neuvot oluen tilaamiseen netistä, sekä muutaman kaupan jotka sopivat parhaiten oluen tilaamiseen netistä.

Alapuolelta löydät muutaman netin suosituimmista olut myymälöistä.

Oluen tilaaminen netistä

Oluen tilaaminen netistä on helppoa. Ensiksi tulee löytää sivusto, joka tarjoaa juuri sinulle mieluisia tuotteita, kohtuu hintaan, sekä luotettavasti. Et suinkaan mene naimisiin kaupan kanssa josta tilaat, joten voit hyvin tilata ensiksi erän olutta yhdestä kaupasta ja toisen erän toisesta kaupasta. Jos tilaat hieman tuntemattomammalta sivustolta aluksi pienemmän erän tilaaminen voi olla järkevää. Isommat olut erät on hyvä tilata vasta kun pienempi erä saapuu laadukkaasti perille. Tällä välttyy pettymykseltä, jos on tilaamassa juomaa esimerkiksi suurempiin juhliin.

Netin olut myymälöitä ja kauppoja kannattaa kuitenkin vertailla sillä alkoholin nettikaupoissakin on eroja. Yleisimmät erot löytyvät, valikoimasta, hinnasta, sekä palvelun laadusta. Laatuun vaikuttavat asiat kuten asiakaspalvelu, kuljetus mahdollisuudet ja kaupan käytännöllisyys. Olemme listanneet arvioita netin parhaista alkoholi nettikaupoista myymälä arvostelut sivulemme vertailua varten.

Olutta tilatessa monesti kyseessä on ulkomaalainen alkoholin nettimyymälä. Mitä useimmiten näissä tapauksissa asiakas joutuu itse tilaamaan tuotteilleen kuljetuksen suomalaisesta lainsäädännöstä johtuen. Kuljetuspalvelut olut tilauksille voivat olla joskus kiven alla, joten olemme pyrkineet helpottamaan tätäkin taakkaa listaamalla tähän tarkoitukseen sopivia kuljetus- ja kuriiripalveluita kuljetuspalvelut sivullemme. Kuljetuksesta menee useimmiten muutamasta päivästä noin kahteen viikkoon saapua. Jos tilauksessa menee kahta viikkoa pidempään tilauksen perään kannattaa kysellä.

Oluen netistä tilaaminen lyhyesti: Etsi sinulle sopiva kauppa, tee tilaus, hommaa kuljetus tarvittaessa, odota tilausta, nauti juomista.

 

Netpris alkoholimyymäläNetpris

 

Saksalainen Netpris on yksi netin tunnetuimpia olutmyymälöitä ja monelle oluen netistä tilaajan kestosuosikki. Alkoholivalikoimaa kyseisessä on alkoholista koiranruokaan. Oluita Netprissillä on 12 eri kategoriaa, jonka lisäksi on myös Olutmaa -osio, josta löytyy koko sivuston koko olut valikoima. Oluiden tilauskoot Netprissillä vaihtelevat yksittäisitä oluista tynnereihin ja lavoihin.

Maksutavat Netprissin olut tilauksiin ovat seuraavanlaiset: Korttimaksut, Paypal, Mobile Pay, Klarna.

Lue koko Netpris arvostelumme ja tilaajien kommentit kaupasta.

alkostore24 kauppa

Alkostore24

 

Saksalainen Alkostore24 on vahvasti oluisiin satsannut netin alkoholimyymälä. Kaupasta löytyykin oluita yli 100 eri mallia. Oluen tilauskoot vaihtelevat 24 kpl paukkauksien ja tynnyreiden välillä. Valikoimassa on paljon erityisesti saksalaisia oluita, mutta myös suomalaisia klassikoita joukosta löytyy, kuten Sandels ja Karhu. Alkostore 24:llä on myös oma osio pohjoismaisille tuotteille nimetlä ”Tuotteita Skandinaviasta” Eurooppalaisista oluista esille nousee Blanc ja Carlsberg.

Alkostoren maksutapoina toimivat korttimaksut, Paypal, sekä tilisiirto.

Lue enemmän Alkostore24 arvostelustamme, josta löytyy myös tilaajien kommentteja kaupasta.

 

Kippis.net

 

kippis logoVirolainen Kippis.net palvelee täysin suomeksi. Kippiksen olutvalikoimasta löytyy yli 40 eri olutta, josta valikoida. Suosikit, kuten Saku, A.Le Coq, sekä Corona löytyvät valikoimasta.

Olutta tilatessa Kippis.netissä voi maksaa luottokortilla, verkkopankilla, sekä Klarnan kautta. Klarnalla pystyt myös maksamaan tilauksesi osissa.

Lue Lisää Kippis.netin arvostelustamme.

Halvimmat oluet netistä

Halvimmat oluet netistä löytyvät saksalaisista ja virolaisista alkoholi nettikaupoista. Yläpuolella listatut kolme alkoholi nettikauppaa ovat netin halvimpia.

Eroina virolaisissa ja saksalaisissa alkoholiverkkomyymälöissä on lähinnä tarjonta ja kuljetusnopeus. Monesti virolaisissa alkoholi nettikaupoissa on suomalaisille tutumpia oluita kuten Saku ja A. Le Coq. Myös kuljetusnopeus voi olla virolaisissa myymälöissä nopeampaa, sillä ne sijaitsevat luonnollisesti lähempänä. Saksalaisten alkoholimyymälöiden tarjonnassa on taas yleensä enemmän keskieruooppalaisia oluita, kuten Warsteiner ja Becks.

Oluiden tarjontaan netissä vaikuttaa aina myös varaston tilanne kyseissä alkoholin nettikaupassa ja juomien saatavuus. Monesti halvimmat oluet ovat niitä joista on päiväys menossa tai joiden erä pitää saada jostain muusta syystä nopeasti myytyä. Näissä oluissa voi olla jopa 50% alennus.

Mikäli mielesi tekee lonkero juomia kannattaa vilkaista ohjeemme lonkeron netistä tilaamiseen.

Mikäli taas tyykkäät nauttia vähän erikoisimmista kannattaa katsoa panimo oluet netistä.