tulli tarkastaa lähetystä

Mitä alkoholin nettiostojen valvonnan tehostus tarkoittaa?

Verohallinnon ja Tullin keskiviikkona (12.10.2022) antamassa tiedotteessa kerrotaan alkoholin etämyynnin tarkkailun tiukentumisesta verotuksen suhteen. Tiedotteen mukaan alkoholin nettitilaamisesta johtuen valtiolta jää 80 – 100 miljoonan euron edestä verotuloja saamatta.

Valtionvarainministeriö pyrkii rajoittamaan verottoman alkoholin maahantuontia rahoittamalla Tullin ja Verohallinnon tehovalvontaa 3 miljoonalla eurolla. Kyseinen rahoitus on myönnetty keväällä 2022 ja on tarkoitus riittää vuoden 2023 loppuun saakka.

Verohallinnon ohjaus- ja valvontapäällikkö Sami Peltolan mukaan ”ilmiön suosio perustuu lähes täysin siihen, että verot jäävät maksamatta.”

Tällä rahoituksella pyritään siis vähentämään verottoman alkoholin tuontia Suomeen ja lisäämään alkoholin nettitilaajien veronmaksua, ei estämään alkoholin tilaamista netistä.

Korona räjäytti alkoholin nettitilaamisen määrät

THL:n tutkimuksen mukaan koronan alkaessa vuonna 2020 alkoholin nettitilaamisen suosio alkoi lisääntyä. 2021 kun korona oli täydessä vauhdissa alkoholin nettitilaamisen suosio nosti todella päätään ja vuosittain tilattavat litraa määrät olivat noin 33 miljoonassa litrassa. Verrattaessa vuoden 2019 alkoholin tilaamiseen jolloin tilattiin noin 11 miljoonaa alkoholi tuotteita, on määrä kolminkertaistunut.

Korona toisaalta kuitenkin vähensi Viron viinarallia tiputtamalla alkoholin maahantuonti määriä Virosta.

Mitä Tullin ja Verohallinnon tiukennus käytännössä tarkoittaa alkoholia netistä tilaavalle?

Tulli puuttuu enemmän alkoholi kuljetusiin ja tarkastaa enemmän verojen maksumista tilauksista.

Voit siis tilata alkoholia netistä kotiovellesi.

Tilaamisessa painottuu enemmän myös onko kyseessä etäosto vai etämyynti. Lyhyesti sanottunu, jos tilaat kuljetuksen juomillesi olet niistä verovelvollinen.

Käytännön esimerkkejä verojenmaksu tilanteista:

24 kpl paketti 4,6% tölkkiolutta (0,33l) – hinta ulkomailla sijaitsevassa alkoholin nettimyymälässä on 13,90 euroa. Keskioluen alkoholivero on 13,86 euroa. Lisäksi tulee vielä juoman juomapakkausvero, joka on 4,03 euroa. Valmisteverojen osuus yhteensä 17,89 euroa ja verollinen hinta tölkeille yhteensä 31,79 euroa.

3 litran viinitonkka 12,5% punaviiniä – hinta ulkomailla sijaitsevassa alkoholin nettimyymälässä on 11,90 euroa. Viinin alkoholivero on 12,63 euroa ja lisäksi tuleva juomapakkausvero on 1,53 euroa. Valmisteverojen osuus yhteensä 14,16 euroa ja verollinen hinta hanapakkaukselle yhteensä 26,06 euroa.

Aika näyttää miten tullin rahoitus vaikuttaa tilantenteeseen, lisääntyykö viinaralli taas Baltian maissa vai vaikuttaako rahoitus tilanteeseen juuri ollenkaan? Selaile alkoholimyymälöitä ja kerro mielipiteesi kommenttiosiossa, vaikuttaako muutos tilaamiseesi?